Jos luet ensimmäisen kerran artikkeliani, niin tässä hieman taustaani: Olen 46-vuotias ja odotan toista lasta. Raskauksia minulla on kuitenkin jo kuusi takana, mutta vain yksi lapsi. Minulla on ollut useampi keskenmeno alkuraskaudessa ja kahdesti rakenneultrassa on todettu vakava rakenteellinen kehityshäiriölöydös. Yleisellä tasolla rakennepoikkeavuuksia löytyy noin 3-4 %:lla sikiöistä ja noin puolet näistä on vakavia. Minulla näitä on ollut kahdesti, joten kyse on kyllä todella huonosta tuurista. Toki geeneilläni on asiaan vaikutusta.
Olen nyt pohtinut sitä, että onko 46-vuotias jo liian vanha äidiksi. Olenko itsekäs, kun edelleen toivon lasta? Usean pettymyksen jälkeen olisi ihanaa saada vielä edes yksi lapsi käsivarsille.
Käyn artikkeleissani läpi omia tuntemuksiani ja haluan tuoda esiin mm. kaikki ne tutkimukset, jotka käyn läpi. Tähän mennessä ikääni ei ole ainakaan terveydenhuollon puolesta koskaan kommentoitu negatiivisesti tai suurempia huolia tuotu esiin. Kukaan ei ole sormeaan heristänyt. Ainut missä iällä on tähän mennessä ollut vaikutusta on niskapoimu-ultran ja seerumiseulan mukaan laskettu trisomia 21:n riskiluku.
Toivon että kertomukseni tutkimuksista voisivat valaista esim. ensimmäistä lastaan odottavia tai tuovan jonkinlaista vertaistukea niille, jotka ovat mahdollisesti lapsensa menettäneet. Välillä olen menettänyt toivon, mutta pian sitä on taas noustu jaloille. Samalla käyn läpi omia oireitani. Jokainen raskaus ja synnytys on erilainen, joten ei voi sanoa, että muutkin kokisivat samaa. Sen kuitenkin olen huomannut, että näin vanhemmiten oireita on jonkin verran enemmän. Oireista enemmän toisissa artikkeleissa.
Ultraäänitutkimus, rv17
Koska minulla on ollut aiemmin nuo kaksi ikävää kokemusta rakenneultran löydöksistä, pääsin tämän raskauden aikana sikiöntutkimuslaitokselle ns. väliultraukseen ennen varsinaista rakenneultraa. Tässä vaiheessa ei vielä näe tarkasti kaikkia rakenteita, mutta tietenkin suurimmat ja pahimmat kehityshäiriöt pystyy erottamaan.
Aika oli maanantaina ja koko edellinen viikonloppu meni hermoillessa. En saanut juuri nukuttuakaan, kun ajatukset pyörivät edellisissä epäonnisissa raskauksissa ja lapsen menetyksissä. Joutuisinko kokemaan jälleen saman?
Ennen ultraa hoitaja kysyi tuntemuksiani ja totesin, että on kuin olisin menossa tuomiolle. Minulla on tapana käyttää huumoria keventämään raskaita hetkiä ja joskus turvaudun mustaan huumoriinkin, jota kaikki eivät välttämättä ymmärrä. Nyt päässäni pyöri Kummelin laulun sanat: ”…on tuomiopäivä, on tuomiopäivä, on Pertin nimipäivä…”
Pitemmittä puheitta lääkäri aloitti tutkimuksen. Tutkimuksen edetessä hän luetteli mittoja ja sanoi näyttikö normaalilta jne. Kasvukäyrällä sikiö näytti kulkevan normaalisti viikkoihin nähden. Tässä vaiheessa ei pystytty vielä näkemään kovin tarkasti aivojen ja sydämen rakenteita, mutta sen perusteella mitä pystyi näkemään, lääkäri sanoi, ettei hän ainakaan huomannut mitään poikkeavaa tai muitakaan viitteitä ongelmista. Melkein itku pääsi, kun olin niin huojentunut!
Mietteitä ultran jälkeen
Olo oli todella helpottunut! Olin aiemmin ajatellut, että koska varsinaiseen rakenneultraan olisi vielä aikaa (raskausviikolla 22), kävisin vielä yksityisellä ultrassa tässä välillä varmuuden vuoksi. Nyt se ajatus ei ollut päällimmäisenä. Toki jäin miettimään sitä, kun rakenneultra-aika varattiin siten, että sen jälkeen olisi tarvittaessa mahdollisuus päästä perinnöllisyyslääkärin vastaanotolle. Eli siellä on vielä mahdollisuus rakennehäiriölle!
Päivän-parin jälkeen huoli ja mietteet kääntyivät väliultrauksen puoleen. Puolisoni kanssa juteltua varasin ajan yksityiselle. Olisin tuolloin raskausviikolla 20, joten silloin jo pitäisi olla hyvät näkymät ja olisi kuitenkin pari viikkoa enemmän aikaa lisätutkimuksille, jos jotain poikkeavaa löytyisi.
Ultraäänitutkimus, rv20
Vaikka edellinen ultra näytti positiiviselta ja varsinainen rakenneultra on raskausviikolla 22, en pysty odottelemaan sinne saakka. Tunteet heilahtelee laidasta laitaan. Toisaalta suunnittelen jo vauvasängyn hankintaa, katselen vauvavaatteita ja haaveilen vauva-arjesta. Toisaalta pelottaa. Pelottaa jos tulen jälleen kokemaan pettymyksen ja keskeytyksen. Tuo pelko vetää minut aina maanpinnalle ja tietyllä tavalla se suututtaa, kun ei voi nauttia raskaudesta täysillä. Vauvan potkut vatsassa tuntuvat ihanilta, mutta sitten on se pieni pelko, jos en saakkaan tuntea niitä pitkään. Jos raskaus pitää keskeyttää niin se aika päätöksestä varsinaiseen toimenpiteeseen tuntuu ikuisuudelta ja jokainen potku tuntuu potkulta sydämeen.
Menimme kuulemaan ultran tuomiota. Toisaalta hävetti mennä, kun edellisestä ultrasta ei ollut kulunut kuin reilu pari viikkoa ja seuraava olisi parin viikon päästä, mutta lääkäri ymmärsi huolemme. Hän selitti koko ajan kaiken mitä tutki ja mitä huomioita teki. Aivokurkiaista ei vielä näillä viikoilla näkynyt selkeäsi, mutta hän selitti, että mikään ei viittaa sen puuttumiseen. Kaveri oli todella vilkkaalla tuulella! Muutenkin kaikki näyttää normaalilta. Jopa istukan toiminta on hyvä vaikka olenkin jo näin vanha. Lapsi kasvaa tasaisesti omalla käyrällään. Käynti oli kaikin puolin ihana! Ihana lääkäri ja hyviä uutisia. Odotan varsinaista rakenneultraa nyt luottavaisin mielin. Huolet ovat kaikonneet ja odottaa vain, että pian pääsee jälleen näkemään meidän pojan!
Rakenneultra, rv22
Päivitys seuraa ultran jälkeen…